AATAMI: Totta ma sen jonkun kerran olen kuullut: mutta rohjennenko tässä huonolla äänelläni yrittää. Ja hampaani polttokin estää minua suutani avaamasta.
TOISET: Laula nyt vaan! Laula miten taidat.
VARONEN (kuiskasee Aatamille): Käännä selkäsi Kekkuliin päin, ettäs saat höllentää poskiliinaistasi.
AATAMI (höllentää huivia ja laulaa sitten):
Kuin sulonen ja kaunis on Suomessa maa!
Kuin ilma sen on ihana ja raitis!
Kosk' aleneepi aurinko lehdikön taa,
On luonto jo tyyntyvä vaiti;
Vain laulavat illalle lintuset viel',
Ja tulossansa paimenet soittavat tiell',
Ja metsä niin koriasti kaikuu.
Ei Hämehessä vaivoja voimainen miel'
Pahoile, se viriä on aina:
Kuin tulipalo, satehet ja myrskykään tääll'
Ei mäkilöitä honkia paina:
Nyt kesäillan lempiän ollessa vaan
Ihailevat järven kuvastimessaan, (surullismaisesti)
Kuin hämäläinen tyttönsä luona.
TOISET: Kiitos, kiitos! Se on oikein suloinen laulu.
MIKKELI: On kyllä, erittäin talonpoikaisten lauluksi, mitäs heiltä on pyytämistäkään? (Täll'aikaa menee Aatami Kirjaliinin kanssa pois). Ei heillä ole taitoa saada oikein sopivia sanoja kokoon. Mutta olettekos, hyvät herrat, kuulleet minun ratulatsioniani, jonka tein isälleni nimipäivänsä kunniaksi?
RINNUSTELIAIN: Emme, Jumalan kiitos!
MIKKELI: No, kuulkaas sitten, kuinka värssyt sopimaan saadaan (laulaa naurattavalla sävelellä):