MIKKELI: Ai! Kas semmoinen hyönteisten leikki on lystiä. Minä teen siitäkin laulun.
LÖLLENFLYHTI: Mitä niistä lauluista on! Jos lauluja ei tehtäisi, niin ei koskaan laulettaisikaan, jota nyt (nyhää vanhaa Kekkulia ja näyttää salin oveen) aina täytyy kiusaksensa ihmisten kuunnella.
VANHA KEKKULI (huomaa ja menee oven taa tiuskasemaan): Pitäkää suunne kiinni siellä, ja menkää sinne äärimmäiseen kammioon.
RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Oi, jos saisimme tyttöselle viittauksen, että tietäisi mennä tuonne yrttitarhaan perhostansa kohtaamaan!
PALOVIINUS (katsoo akkunaan): Katsos kuinka Aatami tuolla ikävissään käyskentelee, kuin vanha Aatamikin yksinänsä paradiisissä ja kurkistelee pensasten väliltä — kuivin suin kuin mekin täällä.
(Rinnusteliain ja Varonen katsovat myös akkunaan.
Toiset lähestyvät).
VARONEN: Katselemme tuota kaunista lehtimajaa tuossa pihalla.
PALOVIINUS: Ihmettä kun se osaa olla juuri samallainen, minkä tapasimme tuolla eräässä kartanossa, nimeltä Sutela; siellä joimme lehtimajassa totia, joka raikkaassa ilmassa maistui sanomattoman hyvin. Oli juuri näin kaunis iltapuoli silloin kuin nytkin.
LÖLLENFLYHTI (vanhalle Kekkulille): Se oli pieni muistutus totia tarvitsemaan. Sopisi näyttää meitinkin ymmärtävän puolesta sanasta (vanha Kekkuli pudistaa vaan päätänsä), jos silläkin lailla saisimme heitin pois täältä. Heidän silmänsä palavat niin ihmeellisesti tuonne saliin päin. (Lujaa). On kyllä nyt kaunis ilma: tarvitsisi juuri mennä ulos kävelemään, koska onkin vähän rasittavaa täällä sisällä.
RINNUSTELIAIN: Mennään vaan; ja olisi kukaties hupaisempaa, jos käskettäisiin nais-ihmisiä myötä, koska niitä kuuluu olevan täällä.