Kannoin hänet sohvalle, ja hän jäi hiljaa lepäämään, mutta katse tähdättynä minuun. Olin vimmoissani McGregorille, mutta kun en voinut suoda itselleni suuttumukseni valloilleenpääsemisen ylellisyyttä, pinnistin kaikki sielunvoimani keksiäkseni pakokeinon. Vihdoin luulin onnistuneeni.
Signorina huomasi sen silmieni välähdyksestä. Hän hypähti ylös ja tuli luokseni.
"Oletko keksinyt?" huudahti hän.
"Luulen niin — kunhan vain tahdot uskoa itsesi minun haltuuni ja olet valmis viettämään epämukavan yön."
"Jatka."
"Tiedät, että minulla on pieni höyryvene? Tulee pimeä yö. Jos vain pääsemme alukseen ja saamme parin tunnin ennätyksen, niin silloin ei kukaan enää ehdi kintereillemme. Vene on nopeakulkuinen, ja täältä on vain viisikymmentä penikulmaa turvapaikkaan vieraalle rannikolle. Sinne saavun kerjäläisenä!"
"En välitä siitä, Jack", sanoi hän. "Minulla on viisituhatta dollariani, ja täti tuo meille loput. Mutta miten pääsemme alukseen? Sitäpaitsi, voi, Jack! presidentti vaanii rannikolla 'Songstressillaan' joka yö, ja niillähän on höyryä — mr. Carr oli juuri laitattanut purteensa avuksi höyrypannun."
"Vai niin", sanoin minä, "siitä en tiennytkään. Kuulehan, Christina, suo kysymykseni anteeksi, mutta onko sinulla mahdollisuutta kirjevaihtoon presidentin kanssa?"
"On", vastasi hän silmänräpäyksen epäröityään.
"Ja uskooko hän, mitä hänelle kirjoitat?"