"Ihastuttavaa vanhanaikaista ruhtinaallisuutta!" huomautin minä. "Se tuntuu mainiolta tuumalta. Antakaa sytyttää kokkovalkea, niin juhlasta tulee täydellinen. En usko Whittinghamin yrittävän hyökkäystä, mutta se tekee rosvousjutun vielä uskottavammaksi."
"Ainakin he kaikki tulevat niin humalaan, ettei minulla ole heistä vastusta", virkkoi eversti.
"No niin, asia lienee siis selvillä?" sanoin minä. "Lähden kotiin kirjoittamaan johtokunnalleni, pyytääkseni ohjeita rahojen sijoittamisesta."
"Hirsipuussa te vielä kuolette, Martin", huudahti eversti vilpittömän ihailevasti.
"En kaiketi teidän toimestanne, eversti, miten hyvänsä olisikaan käynyt, jos olisin ollut härkäpäinen! Joka tapauksessa toivon eläväni niin kauan, että saan tanssia häissänne. Eihän siihen enää ole viikkoakaan!"
"Ei", sanoi hän, "tänään on sunnuntai (vaikka sen olin jukoliste unohtanut), ja ensi lauantai on se suuri päivä!"
Näin lausuessaan näytti hän tosiaankin onnelliselta ylkämieheltä, ja minä jätin hänet autuaallisiin haaveisiinsa.
"Voisin panna kymmenen yhtä vastaan, että se päivä ei koskaan koita", ajattelin kävellessäni kotiinpäin. "Ellen itse voittaisikaan pelissä, niin silloin autan presidentin ehtimään väliin."
Everstin ahneus oli pettänyt hänen viisautensa, ja hän oli mennyt ansaan kerkeämmin kuin olin rohjennut toivoakaan. Oli vielä jälellä kysymys, mitä presidentti tekisi saatuaan signorinan kirjeen. Lukija käsittänee tilanteen paremmin, kun kerron, mitä se sisälsi. Signorinan kanssa olimme sen yhdessä suunnitelleet, ja hän antoi sen minulle luettavaksi; minulla on siitä vieläkin jäljennös. Kirje kuului:
"Voin tuskin toivoa, että minua enää uskotte, mutta jos petin teidät, niin te itse ajoitte minut siihen. Olen antanut heille teidän rahanne; niitä säilytetään nyt pankissa. M. kieltäytyy niitä luovuttamasta, ja G. aikoo ne anastaa ensi yönä. Hän ottaa mukaansa vain muutamia miehiä, toiset toimitetaan loitolle. Hän saapuu pankkiin kello kahdelta parinkymmenen miehen keralla. Toimikaa miten tahdotte. Kaikki näyttää täällä lupaavalta teidän asiallenne. Hän uhkaa minua väkivallalla, ellen heti suostu avioliittoon hänen kanssaan. Hän pitää silmällä alustanne, mutta jos voitte jättää sen ankkuriin ja tulla maihin veneessä, niin ei synny mitään epäluuloa. Vannon tämän olevan totta; älkää rangaisko minua vielä epäluottamuksella. En vakuuttele mitään, mutta jos tulette takaisin luokseni, tahdon korvaukseksi anteeksiannostanne suoda teille mitä hyvänsä pyydätte!