"Vain satunnainen onni tuli avuksenne."
"Niinpä kyllä, mutta minä pidänkin onnea liittolaisenani", vastasi hän.
"Ja mitä aiotte nyt tehdä?"
Hän ei välittänyt kysymyksestäni, vaan jatkoi:
"Te pelasitte liian korkeasti. Tahdoitte kaikki tahi ei mitään, aivan kuin minäkin. Muussa tapauksessa olisimme voineet seistä vieretysten. Olen pahoillani, Martin; minä pidän teistä."
Kaikesta huolimatta olin itse aina pitänyt hänestä.
"Mutta myötätunto ei saa vaikuttaa velvollisuuksiimme", jatkoi hän hymyillen. "Mitä luulette voivanne minulta vaatia?"
"Kai kunniallisen hautauksen", vastasin.
Nousten tuoliltaan käveli hän muutaman sekunnin edes takaisin huoneessa. Odotin jokseenkin levottomana, sillä elämä ei ole arvoton nuorelle henkilölle silloinkaan, kun kaikki näyttää mustimmalta, enkä minä milloinkaan ole ollut sankari.
"Teen teille seuraavan tarjouksen", lausui hän vihdoin. "Aluksenne odottaa valmiina. Astukaa siihen ja lähtekää; muussa tapauksessa —"