"Mitä me sanomme Jonesille?"
"Mitä me sanomme Jonesille?" toisti presidentti. "Todellakin, mr.
Martin, teidän tulee itse päättää, mitä puhutte palveluskunnallenne.
Minun voitte tuskin odottaa lausuvan Jonesille enempää kuin että nyt on
kaunis aamu."
Olimme nyt ehtineet pankin luo, joka sijaitsi Piazzalta poikkeavalla Vapaudenkadulla. Otin avaimen taskustani ja avasin oven, ja me astuimme yhdessä sisään. Menimme sisempään työhuoneeseeni, jossa kassakaappi oli.
"Missä muodossa summa on?"
"Yhdysvaltain valtio-obligationeissa ja New-Yorkin ja Lontoon pankkien maksuosoituksina", vastasin.
"Hyvä; näyttäkäähän tänne."
Avasin kassakaapin ja otin esille arvopaperit. Hän tarkasti ne huolellisesti, pistäen samalla jokaisen yksitellen pieneen käsilaukkuun, jossa hän oli tuonut minulle jätettävät obligationit. Minä seisoin vieressä, pitäen varjostettua kynttilää. Äkkiä huusi ääni ovelta:
"Jos hievahdatte, olette kuoleman omat!"
Hätkähtäen vilkaisin ylös. Presidentti katsahti ovelle säpsähtämättä. Siellä seisoi vanha kunnon Jones, joka oli tullut alas ylikerrasta, missä hän asui vaimonsa kanssa. Hän oli pelkässä yöpaidassaan ja tähtäsi hirvittävän isolla pyssyllä suoraan kohti hänen ylhäisyytensä korkeata päätä.
"Kas, mr. Jones!" virkkoi viimemainittu; "on ihana aamu."