Olin vastaamaisillani kiihkeästi, kun kuulimme presidentin äänen lausuvan:
"Mutta missä meidän emäntämme on? Tahtoisin kiittää häntä ennen lähtöäni."
"Hiljaa!" kuiskasi signorina. "Meidän täytyy mennä takaisin. Olettehan uskollinen minulle, mr. Martin?"
"Puhutelkaa minua Jackiksi", sanoin hullaantuneena.
"Oletteko siis minulle uskollinen, oi Jack?" virkkoi hän tukahuttaen nauruaan.
"Kuolemaan asti", vakuutin minä, toivoen että se ei kävisi välttämättömäksi.
Hän tarjosi minulle kätensä, jota suutelin intohimoisesti. Palasimme saliin, missä kaikki pelaajat olivat nousseet pöydästä, seisoskellen pikku ryhmissä valmiina kumartamaan presidentille tämän hyvästellessä. Olin utelias kuulemaan, sanoisiko hän mitään erityistä signorinalle, mutta minut anasti haltuunsa rahaministerin tytär donna Antonia, joka myöhäisestä hetkestä huolimatta sattui olemaan saapuvilla signorinan iltavieraana. Hän oli sievä nuori nainen, perikuvallinen tummaverinen espanjatar, mutta esiintymistapansa hän oli saanut newyorkilaisesta oppilaitoksesta, jonka kasvatus oli taltuttanut, ehkäkään ei häivyttänyt hänen kansallista eloisuuttaan. Tämä neitonen oli osoittanut minulle hyvin suosiollista huomaavaisuutta, ja olin kyllin turhamainen olettamaan, että hän suvaitsi olla minulle hiukan mustasukkainen mieltymyksestäni signorinan seuraan.
"Teillä varmaankin on ollut hauskaa kasvihuoneessa", lausui hän häijysti.
"Puhuimme liikeasioista, donna Antonia", vastasin.
"Uh, liikeasioista! Ei muuta kuulekaan. Nyt on isäkin mennyt maaseudulle ja haudannut itsensä elävältä, valmistaakseen jotakin suurta rahasuunnitelmaa."