"Toimititteko hänet humalaan?"
"Ei, en humalaan", vastasi hän kainosti, luoden silmänsä lattiaan.
Saatoimme arvata, miten se oli tapahtunut, mutta kumpikaan meistä ei halunnut kysellä enempää. Hetkisen oltuamme vaiti alotin:
"No niin, koska kumpikin tiedätte koko jutun, on turhaa yhä teeskennellä. Olette hyvin ystävällisiä, kun tulitte minua varoittamaan."
"Te rakas, hyvä Martin", virkkoi signorina, "vaikuttimemme eivät ole pelkkää ystävällisyyttä."
"Niinkö? Miten voi asia koskea teitä?"
"Katsokaas, pankki ja sen oivallinen johtaja ovat ottaneet nimeensä suurimman osan lainasta mutta muu osa on everstillä ja minulla", ehätti signorina. "Jos laina epuutetaan, joutuu pankki kylläkin vahinkoon. Mutta sen johtaja ja eversti ja signorina Nugent suistuvat perikatoon."
"Tätä en tiennyt", lausuin jokseenkin ihmeissäni.
"Niin", kertoi eversti, "ensimäistä lainaa otettaessa annoin minä siihen 100,000 dollaria. Olimme vielä hyviä ystävyksiä, ja minä palkitsin siten suosiollisuutta, joka oli minulle toimittanut arvonimeni ja sijani kansalliskokouksessa. Sittemmin olen ostanut joitakuita osuuksia lisää."
"Saitte ne varmaankin halvalla?" lausuin minä.