Jälkimäinen mahdollisuus sai kylmät väreet karmimaan selkäpiitäni, ja vilkas mielikuvitukseni loihti eteeni presidentin hymyilyn hänen lukiessaan näitä kavaltajain asiakirjoja. Ellen kuulisi mitään perjantai-aamuun, päätin kaiken uhalla käydä tapaamassa everstiä. Mutta tuon kohtalokkaan päivän valjetessa vapauduin tästä välttämättömyydestä. Loikoilin vuoteessani puoli kymmenen tienoissa aamusella (sillä tapanani ei ole aikaisin nousemalla lisätä elämän hankaluuksia), kun palvelijani toi kolme kirjettä.
"Ne olivat saapuneet pankkiin, sir", sanoi hän. "Mr. Jones lähettää niiden mukana tervehdyksensä ja kysyy, tuletteko konttoriin tänä aamuna."
"Vie hänelle minun terveiseni ja sano, että lähden täältä viiden minuutin päästä."
Kaikki kirjeet olivat merkityt kiireellisiksi — yksi oli signorinalta, toinen everstiltä ja kolmas kasarmista. Avasin ensiksi viimemainitun, lukien:
"Aureata-maan armeijan upseereilla on kunnia muistuttaa mr. John Martinia, että he toivovat saavansa nauttia hänen seurastaan illallisilla tänään täsmälleen klo 10 j.pp. Presidentin ollessa kiireellisten hallitustointensa vuoksi estettynä saapumasta ja koska eversti McGregor on sairaana, esittää majuri Alphonse de Chair Aureata-maan armeijan maljan.
J.K. Cher Martin, puhukaa pitkään tänä iltana. Molemmat suuret miehemme jäävät pois, ja ilta kaipaa täytettä. Tout à vous.
Alphonse de Chair."
"Kyllä siitä tulee pitkä puhe, poikaseni, ja me pidämme illan kulumisesta huolen", lausuin itsekseni, täkäli varsin tyytyväisenä.
Sitten avasin signorinan kirjelmän.
"Rakas mr. Martin", — niin se alkoi. — "Tahtoisitteko olla hyvä ja lähettää minulle tänään kaksikymmentä dollaria pientä rahaa. Aion järjestää koululapsille lantinpoiminta-kilpailun. Liitän mukaan shekin. Pahoittelen, ettette voinut lupautua luokseni päivälliselle tänään, mutta lopulta olen hyvillänikin, sillä minä en olisikaan voinut ottaa Teitä vastaan, kun sain aivan äkkiä kutsun päivällisille Kultaiseen taloon. Lämmin tervehdykseni!