Christina Nugent."
"Sangen hyvä", hymähdin. "Toivottavasti lantinpoiminta kehittyy loistavaksi leikiksi. Ja mitähän eversti kirjoittanee?"
Hänen kirjeensä kuului näin:
"Hyvä Martin. — Liitän mukaan 500 dollarin shekin. Palvelijani tulee noutamaan rahat aamupäivällä. Ilmoitan siitä Teille, koska haluan sen kaikki hopeassa palkanmaksuja varten." (Eipä tämä salakielemme ole kovin nerokasta, ajattelin tätä kohtaa lukiessani). "Carr ja minä olemme täällä kaksin, molemmat pohmelossa. Poika-rukka makaa selällään ja saanee loikoa päivän tai pari — paha samppanjaleini. Itse voin paremmin, ja vaikka peruutin tuloni kasarmille illaksi, luulen kuitenkin pääseväni jalkeille jo ehtoopäivällä.
Kunnioittaen:
Geo. McGregor."
"Vai viruu Carr pahoinvointisena, ja pysynee huonossa kunnossa pari päivää!" ajattelin itsekseni. "Hyvin luultavaa; mutta miten oikeastaan lienee hänen laitansa? Toivottavasti ei eversti ole ollut järin jyrkkätoiminen. Kaikki näyttää kuitenkin olevan oikealla tolalla, niin, paremmalla kannalla kuin uskalsin toivoakaan."
Nousin vuoteeltani elpynein mielin, söin rauhallisesti aamiaiseni ja läksin pankkiin puoli yhdeltätoista.
Tietysti kohtasin kadulla kaikkein ensimäiseksi henkilön, jota olisin mitä mieluimmin karttanut, — donna Antonian. Tyttö oli ratsain, ja hänen hevosensa näytti jonkun verran uupuneelta. Minut nähdessään hän pysähdytti ratsunsa, ja minun täytyi tervehtiessäni seisahtua.
"Mistä niin varhain?" kysäisin.
"Varhainko?" vastasi hän. "Ei tämä ole minun mielestäni aikaista. Olen jo ollut pitkällä ratsastusmatkalla, — kävin nimittäin mr. Carrin tilalla viemässä hänelle sanaa isältäni, mutta hän ei ollut kotona. Tiedättekö, missä hän on, mr. Martin?"