"Kyllä kai", toistin kuivasti.
"Minun täytyy nyt lähteä. On oltava liikkeellä pitkin päivää yrittämässä, enkö saa napatuksi noita hylkyjä, jotka hävittivät julistuksemme?"
"Ettekö siis aio ryhtyä mihinkään toimiin tänään?"
"Hallituksen järjestämiseenkö?" kysyi hän virnistäen. "En juuri vielä. Odottakaa, kunnes olen saanut signorinan ja rahat, ja sitten alamme tuumia niistä asioista. Ajatelkaa te nyt niitä rahoja, veikkonen!"
Suureksi huojennuksekseni hän sitten läksi, ja hänen poistuessaan minä vannoin, että hän ei koskaan saisi signorinaa sen paremmin kuin rahojakaan. Vuorokauden kuluessa oli minun keksittävä keino hänen ehkäisemisekseen.
"Hiukan aikaista mennä vierailulle", ajattelin, "mutta minun täytyy tavata signorina."
Matkallani tapasin useita henkilöitä ja kuulin yhtä ja toista mielenkiintoista. Ensiksikään ei ollut tavattu jälkeäkään don Antoniosta eikä hänen tyttärestään; huhu tiesi heidän menneen purteen yhdessä presidentin ja tämän uskollisen lääkärin kera. Toiseksi, Johnny Carr lepäsi yhä vuoteessaan Kultaisessa talossa (tämän kuulin madame Devargesilta, joka oli ollut häntä katsomassa); mutta hänen miehensä olivat hävinneet, tehtyään ensin juhlallisen uskollisuudenvalan uudelle hallitukselle. Kolmanneksi, sotaväki oli vastaanottanut everstin äänettömänä ja synkin katsein, ja kaksi upseeria oli kadonnut teille tietämättömille; nämä olivat molemmat ameriikkalaisia ja ainoat, joilla oli taistelukuntoisuutta.
Asemassa ilmeni siis pahoja enteitä, ja minä aloin ajatella, että minunkin olisi hyvä kadota, kunhan vain saisin rahani ja rakastajattareni mukaani. Puolueuskollisuuden arvelukset oli everstin röyhkeä käytös häivyttänyt, ja minä tunsin olevani valmis toteuttamaan omia aikeitani millä keinoin hyvänsä. Oli jo ilmeistä, ettei McGregorin kanssa voinut tulla toimeen hänen nykyisessä mielentilassaan ollessaan, ja olin vakuutettu siitä, että minun oli paras poistua koko näyttämöltä tai sen käydessä mahdottomaksi yrittää jotakin sopimusta entisen presidentin kanssa. Tietysti kaikki kävisi sileästi, jos luovuttaisin tälle sekä dollarit että naisen; samanlainen uhraus sovittaisi McGregorin. Mutta sitä en tahtonut tehdä.
"Jommankumman tahdon pitää", tuumasin itsekseni koputtaessani Mon
Repos'n ovelle, "ja molemmat, jos mahdollista."
Signorina näytti tuskaantuneelta, hän näytti itkeneenkin.