"Tietääkö eversti siitä?"
"Hyväinen aika, eihän toki. Muutoin ei hän olisi sallinut tätini lähteä."
"Sinä olet hyvin ymmärtäväinen", sanoin minä. "Soisinpa vain, että minäkin olisin voinut lähettää rahani hänen kanssaan."
"Pelkään että rakas tätini olisi siitä paisunut kovin leveäksi", sanoi signorina tirskuen.
"Niin, paljonhan on hallussani käteistä", vastasin pahoitellen. "Mutta eivätkö ne keksi tätisi rahoja?"
"Eivät, jos he ovat säädyllisiä herrasmiehiä", vastasi signorina hämärästi.
Nähtävästi ei sopinut kysellä tarkemmin. Enemmittä mutkitta ilmaisin siis oman vaaranalaisen tilani ja everstin kerskaukset signorinasta itsestään.
"Mikä lurjus se mies onkaan!" huudahti hän. "Tietysti olin hänelle kohtelias, mutta minä en puhunut puoliakaan tuosta kaikesta. Ethän sitä minusta uskonutkaan, Jack?"
Ei koskaan hyödytä heittäytyä epämieluisaksi ihmisille; sanoin siis, etten ollut voinut alentua kuvittelemaan sellaista mahdolliseksi.
"Mutta mitä on tehtävä? Jos viivyn täällä huomiseen, ottaa hän rahat ja voi leikata minulta kurkun poikki, mikäli yritän häntä vastustella."