"Niin, ja nai minut", säesti signorina. "Jack, meidän täytyy panna toimeen vastavallankumous."
"En näe siitä mitään hyötyä", vastasin alakuloisesti. "Presidentti ottaa rahat aivan yhtä varmasti ja kaiketi myös sinut samaten."
"Heistä kahdesta mieluummin valitsisin hänet. Älä nyt raivostu, Jack! Minähän vain sanoin: heistä kahdesta. Mutta oletpa oikeassa; paljoa ei meitä auttaisi kenraali Whittinghamin toimittaminen takaisin."
"Puhumattakaan siitä, että minä hyvin luultavasti saisin surmani sellaisessa yrityksessä."
"Annahan, kun ajattelen", virkkoi signorina, rypistäen kulmakarvojaan.
"Saanko sytyttää savukkeen ja auttaa sinua?"
Hän nyökkäsi myöntymykseksi, ja minä jäin odottamaan hänen mietiskelynsä tulosta.
Signorina istui kotvan ajatuksissaan ja tuskallisin ilmein. Minusta kuitenkin näytti siltä, että hän pikemmin kamppaili ristiriitaisten tunteiden kanssa kuin harkitsi toimintasuunnitelmaa. Kerran vilkaisi hän minuun, mutta kääntyi sitten pois levottomin elein ja huoahtaen.
Poltin savukkeeni loppuun, ja viskattuani sen pois astuin ikkunan luo katsahtamaan ulos. Seisottuani siinä hetkisen kuulin hänen kutsuvan hellästi:
"Jack!"