"No niin", hän jatkoi, "sinä tiedät, mitä tapahtui. Sinä rakastuit minuun — minä viettelin sinut siihen — ja sitten luullakseni rakastuin itsekin hiukkasen sinuun. Joka tapauksessa ilmoitin presidentille, etten juuri vielä menisi naimisiin hänen kanssaan. Joku aika myöhemmin tarvitsin rahoja ja pyysin häntä antamaan minulle omani takaisin. Hän kieltäytyi ehdottomasti; sinä tunnet hänen tyynen, vastustamattoman sävynsä. Hän sanoi säilyttävänsä rahoja 'rouva Whittinghamia' varten. Oi, minä olisin suonut voivani tappaa hänet! Mutta minä en uskaltanut avoimesti riitaantua hänen kanssaan, ja häntä vastaan on sitäpaitsi kovin vaikea taistella. Kinastelimme alituiseen, hän ei suostunut millään ehdolla luovuttamaan takaisin rahoja, ja minä vakuutin etten naisi häntä, ellen ensin saisi niitä, enkä sittenkään, jos en itse tahtoisi. Vihapäissään hän vannoi, että naisin hänet saamatta penniäkään, ja tällä tavoin kului aika. Mutta sinua ei hän ollenkaan epäillyt, Jack, ennenkuin vasta viimeiseltä. Sitten saimme tietoomme tuon velkajutun, ja jokseenkin samaan aikaan huomasin hänen vihdoinkin vainuavan jotakin meidän kahden tunteista. Juuri päivää ennen kuin eversti ja minä tulimme pankkiin sinua tapaamaan hän saattoi minut epätoivoon. Seisoen edessäni tässä huoneessa lausui hän: 'Christina, olen tulemassa vanhaksi. En odota kauemmin. Minä luulen, että olet rakastunut nuoreen Martiniin.' Sitten hän pyysi anteeksi suoraa puhettaan, sillä hän esiintyy muuten aina säveästi. Ja minä uhmasin häntä. Ja sitten — arvaappas, Jack, mitä hän sitten teki?"
Ponnahdin raivoissani tuolilta.
"Mitä?" huudahdin.
"Hän nauroi!" lausui signorina traagillisen kolkosti. "Sitä en voinut sietää, ja niin yhdyin everstiin kukistaakseni hänet. Ah, hänen ei olisi pitänyt nauraa minulle."
Ja tosiaankin hän näytti tällä hetkellä vaaralliselta olennolta siten kohdeltavaksi.
"Tiesin mitä ei kukaan muu tiennyt ja kykenin vaikuttamaan häneen tavalla, jolla ei kukaan muu kyennyt, ja minä sain kostoni. Mutta nythän se kaikki raukeaa tyhjiin."
Ja hän lyyhistyi nyyhkyttäen tuolille.
Toipuen hän sitten viittasi minua olemaan hiljaa ja jatkoi:
"Ajattelet ehkä, että pidettyäni niin kauan puoliani presidenttiä vastaan, minulla ei ole syytä peljätä everstiä. Mutta sen asian laita on toinen. Presidentti on häikäilemätön, mutta hän on herrasmies — naisia kohtaan. Tarkoitan että hän ei koskaan —"
Hän pysähtyi.