»Mitä sinä sillä tarkoitat?» hän huudahti ja katseli minua suurin, ihmettelevin silmin. Mutta minulla ei ollut mitään vastausta antaa, ja hän tuijotti yhä ihmetellen minuun.
En rohjennut pyytää häntä unohtamaan minua, koska hän olisi käsittänyt sellaisen pyynnön loukkaukseksi; enkä voinut myöskään sanoa hänelle, kuka ja mitä minä olin. Hän itki haikeasti; enkä minä voinut mitään muuta kuin kuivata hänen kyyneleensä.
»Eikö miehen ole pakko palata takaisin maailman ihanimman naisen luo?» sanoin viimein. »Tuhannetkaan Michaelit eivät pystyisi pidättämään minua poissa sinun luotasi!»
Hiukan lohdutettuna hän likistäytyi jälleen povelleni.
»Sinä et saa antaa Michaelin tehdä sinulle mitään pahaa.»
»En, rakkaani.»
»Etkä antaa hänen pidättää sinua poissa minun luotani.»
»En, rakkaani.»
»Eikä kenenkään muunkaan.»
Ja minä vastasin jälleen: