»Pyydä sitten Johannia tapaamaan sinut toisen virstanpatsaan kohdalla Zendan ulkopuolella huomeniltana kello kymmeneltä. Sano, että odotat häntä siellä ja lähdet kotiin hänen seurassaan.»
»Aiotteko te tehdä hänelle jotain pahaa?»
»Emme suinkaan, jos hän vain tekee sen mitä käsken. Mutta nytpä luulen jo sanoneeni sinulle tarpeeksi, kaunokaiseni. Tee se, mitä pyysin sinulta, ja pidä varasi, ettei kukaan saa tietää kuninkaan käyneen täällä.»
Puhuin hiukan ankarassa sävyssä, sillä ei liene vahingoksi lisätä vähän pelkoa naisen kiintymykseen; mutta sävyni vaikutusta lievensin antamalla tytölle sievän lahjan. Sitten haukkasimme päivällistä, ja pöydästä noustuamme kääriydyin jälleen isoon viittaani ja lähdin Fritz edelläni, hevostemme luo.
Kello oli vasta puoli yhdeksän, eikä vielä juuri hämärtänytkään. Kaduilla eli niin paljon väkeä kuin noin pienessä kaupungissa yleensä voi olla, ja minä saatoin nähdä että ihmiset haastelivat ahkerasti keskenään. Zenda tunsi olevassa tätänykyä Ruritanian sydän, sillä kun oli kuningas toisella laidallaan ja herttua toisella. Me ratsastimme verkalleen kaupungin läpi, mutta maantielle niiniämme panimme rivakaksi raviksi.
»Tahdotteko te saada tuon Johannin käsiinne?» kysyi Fritz.
»Tahdon niinkin, ja luulen panneeni hyvän syötin koukkuun hänen varalleen. Krouvin pikku Delila taluttaa kyllä tuon Simsonin meidän käsiimme, siitä olen varma. Se ei aina riitä, Fritz veikkoseni, ettei pidä talossaan ollenkaan hameväkeä, vaikka Michael veljeni tuntuukin sen verran ymmärtävän; mutta jos tahtoo olla aivan varma asiastaan, on paras, ettei hameita ole edes kymmenen mailin kuuluvilla.»
»Ei sen lähempänä kuin Strelsaussa esimerkiksi», sanoi poloinen Fritz ja päästi pahasti lemmensairaan huokauksen.
Me lähestyimme linnaa ja olimme pian sen mäellä. Kun hevostemme kaviot kopsahtelivat sorakäytävällä, tuli Sapt miltei juosten vastaamme.
»Jumalan kiitos, että olette turvassa!» hän huudahti. »Näittekö niitä lainkaan?»