»Keitä sitten?» kysyin, laskeutuessani satulasta.
Hän veti meidät syrjään, jotta ratsurenki ei kuulisi puhettamme.
»Te ette saa ratsastella täällä ympäri, nuori mies», sanoi hän minulle hiljaa mutta painokkaasti, »jollei teillä ole joka kerran viisi tai kuusi miestä seurassanne. Tunnetteko erästä nuorta herraa seurueestanne, jonka nimi on Bernenstein?»
Minä tunsin hänet; hän oli kaunis ja pirteä nuori mies, jokseenkin minun kokoiseni ja vaaleatukkainen.
»Hän makaa nyt vuoteessa, pyssynluoti käsivarressaan.»
»Hittoja kanss'!»
»Näin se kävi! Päivällisen jälkeen hän lähti yksinään ulos ja maleksi hiukan metsässä. Siellä hän oli yhtäkkiä näkevinään kolme miestä väijyksissä puiden takana, joista yksi tähtäsi häneen pyssyllä. Hänellä ei ollut mitään asetta matkassa, jonka vuoksi hän lähti juoksemaan takaisin linnaan, mutta pyssymies ampui hänen jälkeensä ja osui häntä käsivarteen. Hänellä oli tuska ja työ laahautua ylös mäelle, ennenkuin meni pyörryksiin. Onneksi roistot pelkäsivät tulla kovin lähelle ihmisiä.»
Hän vaikeni, mutta lisäsi hetkisen kuluttua: »Se luoti oli teille tarkoitettu, nuori ystäväiseni.»
»Se on hyvin todennäköistä», vastasin.
»Olisipa soma tietää, keitä nuo kolme tällä kertaa olivat», sanoi Fritz.