»Moni mies on aikain kuluessa saanut kiroilla heidän punaista tukkaansa», mutisi muori puolittain itsekseen — ja minä tulin ajatelleeksi Jamesia, viidettä Burlesdonin kreiviä.
»Mutta nainen ei vain koskaan!» huudahti kuninkaan ihailijatar.
»Ohoo — kyllä naisetkin, sitten kuin se on jo ollut liian myöhäistä», kuului tuima vastaus, joka sai nuoren tytön punastumaan.
»Kuinka on mahdollista, että kuningas oleskelee täälläpäin?» minä kysyin, tehdäkseni lopun kiusallisesta äänettömyydestä. »Minähän olen kuullut, että kaikki tämä on herttuan maata.»
»Herttua on kutsunut hänet vieraakseen keskiviikkoon saakka. Itse on herttua Strelsaussa ja varustelee kuninkaan vastaanottoa.»
»He ovat siis hyvät ystävät keskenään?»
»Kyllä, erinomaiset ystävät», sanoi muori.
Mutta punaposkinen neitonen pudisti päätään; äidin torut unhottuivat äkisti ja hän puuskahti uudestaan innoissaan:
»Niin kyllä, he pitävät toisistaan niin paljon kuin kaksi miestä voi tehdä, jotka himoitsevat kumpikin samaa kruunua ja samaa vaimoa.»
Äiti näytti suuttuvan; mutta tytön viime sanat olivat herättäneet minun uteliaisuuttani, ja ennenkuin muori ennätti ruveta jälleen torumaan, kiiruhdin kysymään: