»Mitä! Mielivätkö he molemmat samaa vaimoa? Mitä te sillä tarkoitatte, pikku neiti?»
»Tietäähän koko maailma, että musta Mikko — no, älä suutahda äiti — että herttua Michael tahtoo tehdä kaikkensa voidakseen naida prinsessa Flavian ja tehdäkseen tästä kuningattaren.»
»Minun alkaa totisesti käydä säälikseni teidän herttuaanne», sanoin. »Mutta kun kohtalo on tehnyt ihmisen nuoremmaksi pojaksi, niin hän saa tyytyä ottamaan sen, mikä vanhemmalta veljeltä jää yli, ja kiittää siitäkin vähästä luojaansa, jos kykenee.»
Minä ajattelin omaa asemaani elämässä, kohautin hartioitani ja nauroin. Ja sitten tulin ajatelleeksi myöskin Antoinette de Maubania ja hänen matkaansa Strelsauhun.
»Mustan Mikon ei tarvitse muuta kuin…» aloitti tyttö, äitinsä närkästystä uhitellen; mutta hänen puhuessaan kuului eteisestä raskaita askelia ja äreä ääni kysyi uhkaavasti:
»Kuka täällä lörpöttelee mustasta Mikosta hänen korkeutensa omassa kaupungissa?» Nuori tyttö päästi pienen kirahduksen, puolittain pelosta ja puolittain — kuten luulen — pelkästä kiusoittelemishalusta.
»Ettehän vain anna minua ilmi, Johann?» hän huudahti.
»Siinä nyt näet, mihin kerkeä kielesi saattaa sinut viedä», nuhteli äiti.
Mies, jonka tulo oli tehnyt niin yllättävän vaikutuksen, astui ovesta sisään.
»Meillä on täällä vieraita, Johann», sanoi emäntä, ja mies otti lakin päästänsä. Hän vilkaisi minuun, ja ällistyksekseni hän hätkähti ottaen askeleen taapäin, aivan kuin olisi nähnyt jotain merkillistä edessään.