»Mikä teitä vaivaa, Johann?» kysyi vanhempi tyttö. »Tämähän on vain vieras herra, joka on matkoilla ja on poikennut tänne katselemaan kruunausta.»
Mies oli koonnut malttinsa; mutta hän tirkisteli minuun tutkivasti ja miltei hurjasti.
»Hyvää iltaa!» nyökkäsin hänelle.
»Hyv’iltaa!» hän mutisi, mutta ei irroittanut tuijottavaa katsettaan minusta, niin että pilaileva tyttö rupesi viimein nauramaan.
»Johann», hän huudahti, »kas siinä näette sen värin, josta niin paljon pidätte! Hän ihan hätkähti nähdessään teidän tukkanne, hyvä herra. Se väri on Zendassa hyvin harvinainen, tiedättekös!»
»Minä pyydän herralta anteeksi», sammalsi miehenkarilas ja näytti hyvin hölmistyneeltä. »En luullut tapaavani täällä vieraita.»
»Antakaa hänelle lasi viiniä, jotta hän saa juoda minun terveydekseni», sanoin. — »Mutta nyt minun on sanottava hyvää yötä ja suuret kiitokset, hyvät naiset, herttaisuudestanne ja hauskasta haastelustanne.»
Nousin ja nyökäten naisille lähdin ovelle päin. Nuorempi tytär kiiruhti edelleni valaisemaan kynttilällä minulle tietä, ja mies astui syrjään päästääkseen minut ohitseen, mutta katsoa tiirotti yhä jurosti minuun. Juuri kuin olin astunut hänen ohitseen, tuli hän jälleen minua kohti ja sanoi:
»Sallitteko minun kysyä, hyvä herra, tunnetteko te meidän kuningastamme?»
»En, en ole koskaan häntä nähnytkään», vastasin; »mutta toivon, että keskiviikkona saan siihen tilaisuuden.»