»Niin, se nainen on kyllä siellä», sanoin levollisesti; »mutta enpä luulisi, että herra… mikä hänen nimensä nyt olikaan?… että herra Rassendyllkin olisi siellä.»
»Herttua ei kärsi kilpailijoita, teidän majesteettinne!» kuiskutti juttutoverini.
»Ei, siinä olette oikeassa», vastasin aivan vilpittömästi. »Mutta minun täytyy sanoa, että tuo on jokseenkin vakava syytös.»
Hän huiskautti kättään anteeksipyytelevästi.
»Ja tämä on kokonaisuudessaan hyvin vakava juttu», kuiskutin hänelle takaisin. »Palatkaa te jälleen Strelsauhun.»
»Mutta entäpä jos pääsen täällä jäljille, teidän majesteettinne?»
»Palatkaa vain Strelsauhun», minä toistin. »Sanokaa lähettiläälle, että olette jäljillä, mutta että teidän tarvitsee saada olla rauhassa viikko tai pari. Sillä aikaa minä itse tunnustelen asiaa.»
»Lähettiläs oli hyvin tiukka, teidän majesteettinne!»
»Rauhoittakaa häntä, miten paraiten osaatte. Kuulkaahan nyt — jos teidän epäluulossanne tosiaankin on perää, niin huomaattehan, että tätä asiaa on ajettava niin varovaisesti kuin suinkin. Me emme millään ehdolla saa hankkia mitään häpeäjuttua niskaamme. Palatkaa takaisin vielä tänä iltana.»
Hän lupasi totella minua, ja minä ratsastin seuralaisten! luo. Olikin totta tosiaan tuiki tarpeen keskeyttää parin viikon ajaksi tutkistelut minun mahdollisesta olinpaikastani, sillä tuo terävänokkainen virkaherra oli jo haistanut totuutta hyvin läheltä. Hänestä voi tarpeen tullen olla suurtakin apua; mutta jos hän nyt sai toimia, niin kuninkaan voisi käydä huonosti. Minä kirosin sydämessäni George Featherleytä, jonka herkeäkielisyys oli saanut tämän hämmingin aikaan.