»Hän toivoo olevansa pian siksi virkeä, että jaksaa lähteä Strelsauhun.»
»Hän on siis vielä toipilastilassa?»
»Niin; hänellä on vielä pari pikku harmia kärsittävänä», vastasi tuo häpeämätön nulikka mitä laupiaimmalla äänellä.
»Sanokaa hänelle minulta terveiset», virkkoi Flavia, »että toivon hänen niistäkin pian selviytyvän.»
»Teidän kuninkaallisen korkeutenne toivomus käy aivan yhteen minun oman hartaan mielihaluni kanssa», sanoi Rupert ja katsoi häneen niin julkeasti, että Flavia punastui.
Minä tervehdin kiireisesti jäähyväisiksi, ja Rupert kumarsi satulannuppiin asti ja ratsasti takaisin. Äkillinen päähänpisto sai minun karauttamaan hänen jälkeensä. Hän kuuli sen ja käänsi ratsunsa ympäri. Ilmeisesti hän pelkäsi, että minulla oli jokin koiranjuoni mielessä, vaikka hänen olisi tuskin tarvinnut mitään sellaista pelätä.
Hän katseli minuun uhittelevasti hymyillen ja ratsasti sitten äkkiä vastaani.
»Minä olen aseeton», hän sanoi, »ja ukko Sapt voi nyt huoleti ampua minut.»
»Siitä ei pelkoa», vastasin.
»Piru teidät kerrankin periköön!» hän lausui sydämellisesti.
»Kuulkaahan, tuonaan toin teille erään tarjouksen herttualta.»