»Ja luuletteko te hänen siitä paljoakaan välittävän?» jatkoi Rupert naljailuaan. »Tiedättehän, että hän on ihan hullautunut prinsessaan. Hän ei enää osaa muusta puhuakaan kuin että siltä vietävän komeljantilta pitäisi kurkku katkaista.»
Ahaa, vai sellainen mieliteko veli Michaelilla oli!
»Ja jos minä teen sen hänen hyväkseen, niin minkä palkinnon arvaatte hänen minulle luvanneen? Hah, kaunokaiseni!»
Naisparka peitti epätoivoisena kasvot käsiinsä.
»Mutta minä en ole niitä miehiä, jotka malttavat odottaa herkkujaan», sanoi Rupert, ja minä näin hänen jälleen aikovan käydä käsiksi naiseen, kun sisäpuolella ovi kuului avautuvan ja tuima ääni ärähtävän:
»Mitä teillä on täällä tekemistä, Hentzau?»
Rupert käänsi selkänsä akkunaan, kumarsi syvään ja vastasi heleällä, iloisella äänellään:
»Pyytelen anteeksi teidän viipymistänne. Enhän voinut hyvällä omallatunnolla jättää kaunista naista yksin.»
Tulijan täytyi olla musta herttua. Siksi hänet kohta tunsinkin, kun hän lähestyi akkunaa. Hän tarttui Hentzaun käsivarteen.
»Vallihautaan mahtuu muitakin kuin kuninkaita», sanoi hän synkeästi värähtelevällä äänellä.