»Uhkaileeko teidän korkeutenne minua?» kysyi Rupert.
»Uhkauksia minä harvoin tarjoan kellekään.»
»Mutta Rudolf Rassendyll on saanut kuulla teidän uhkailujanne yhtäpäätä, ja kuitenkin hän on elävien ilmoilla», pisteli nuori Rupert.
»Onko se minun vikani, että palvelijani ovat typeriä poropeukalolta?» ärähti Michael kiukkuisesta.
»Teidän korkeutenne ei itse olekaan alistunut vaaraan ansaita poropeukalon nimeä», vastasi Rupert ivallisesti.
Tuohan oli samaa kuin sanoa herttualle vasten naamaa, että hän itse arasteli nahkaansa, enkä minä ole koskaan kuullutkaan kenenkään sanovan totuutta toiselle niin päin silmiä kuin Rupert teki tällöin. Mutta musta Mikko hillitsi itsensä. Hänen täytyi tietysti näyttää hyvin tuimalta — minua harmitti, etten sen paremmin nähnyt heidän kasvojaan, mutta hänen äänensä oli levollinen, kun hän vastasi:
»Jo riittää! Meillä ei ole aikaa riidellä, Rupert. Ovatko Detchard ja
Bersonin paikallaan?»
»Ovat kyllä.»
»Sitten en enää tarvitse teitäkään.»
»Minä en ole ollenkaan väsyksissä, teidän korkeutenne», intti Rupert.