»Te olette aika hupsu», sanoi Rupert ystävällisesti.
»Teinpä vielä muutakin…»
»Häh?»
»Säästin teidän henkenne. Seisoin sillalla lakananne revolveri kädessä.»
»Totta tosiaan? Olinpa silloin aika täpärällä!»
»Hypätkää alas hevosen selästä ja tapelkaa miehen tavoin!»
»Naisenko läsnäollessa?» hän nauroi ja viittasi maalaistyttöön. »En ikimaailmassa, teidän majesteettinne!»
Silloin en raivoissani enää tiennyt, mitä oikein teinkään; mutta minä ryntäsin silmittömästi hänen kimppuunsa. Ensi hetkessä hän näytti olevan kahden vaiheella. Sitten hän pysähdytti hevosensa ja jäi odottamaan minua. Minä syöksyin miekka ojossa häntä vastaan, niin heikko kuin olinkin. Tartuin hevosen ohjaksiin ja tavoitin ratsastajaa miekallani; hän väisti iskuni ja iski takaisin. Peräydyin askeleen taapäin ja karkasin uudestaan hänen kimppuunsa, ja tällä kertaa satutinkin häneen, viiltäen hänen poskeensa verinaarmun, ja peräydyin jälleen, ennenkuin hän kerkisi koskettaa minuun! Hän näytti miltei säikähtyvän minun sokeata raivoani; muuten luulen, että hän olisi saanut helposti tapetuksi minut. Vaivuin läähättäen toiselle polvelleni ja jäin odottamaan, että hän ajaisi päälleni. Ja sen hän olisi tehnytkin — enkä epäilekään, että toinen meistä tai ehkä kumpikin olisi jäänyt kuolleena paikalle; mutta samassa kuului takaamme huuto, ja kun käänsin päätäni, näin miehen ratsastavan täyttä laukkaa meitä kohti revolveri kädessä. Se oli uskollinen ystäväni Fritz von Tarlenheim. Rupertkin tunsi hänet ja tajusi, että leikki oli tällä kertaa lopussa. Hän heitti toisen säärensä hevosen selän ylitse, niin että tuli istumaan kahareisin, mutta odotti vielä hetkisen. Sitten hän kumartui eteenpäin, pyyhkäisi tukan silmiltään ja hymyili minulle sanoen:
»Näkemiin, Rudolf Rassendyll!»
Veri virtasi hänen kasvoiltaan, mutta huulet hymyilivät, ja hän kumarsi minulle sirosti hovimiehen tapaan; ja hän kumarsi maalaistytöllekin, joka oli lähestynyt ymmällään ja vapisten, mutta ilmeisesti aivan hurmautuneena tuon veitikan vehkeistä; ja hän heilautti kättään Fritzille, joka oli päässyt luodinkantaman päähän ja ampui häntä kohti. Luoti oli vähällä käydäkin maaliinsa, sillä se iski hänen miekkansa terään, niin että hän kiroten pudotti sen kädestään, iski sitten kannuksettomat kantapäänsä hevosen kupeisiin ja nelisti tiehensä.