»Kuningashan tämä on!» hän sanoi. »Saanko kysyä, eversti Sapt, mitä nämä kaikki valheet merkitsevät?»
Kukaan meistä ei siihen vastannut. Flavia ei piitannut vähääkään toisten läsnäolosta, vaan kietoi kätensä kaulaani ja suuteli minua suulle. Sitten sanoi Sapt käheästi kuiskaten:
»Kuningas hän ei ole! Älkää suudelko häntä, hän ei ole kuningas!»
Flavia säpsähti vähäsen, mutta ei irroittanut käsiään kaulaltani ja kysyi närkästyksestä punastuen:
»Enkö minä muka tuntisi omaa rakastettuani? Rakas, rakas Rudolf!»
»Kuningas hän ei ole!» intti ukko Sapt jälleen, ja helläsydäminen Fritz huokasi syvään.
Tuo huokaus ilmaisi prinsessalle, ettei mistään ilveilystä suinkaan ollut kysymys.
»Mutta onhan hän kuningas!» hän huudahti, »Kuninkaan kasvothan nämä ovat — kuninkaan sormus — minun sormukseni! Minun rakastettunihan hän on!»
»Teidän rakastettunne — niin kyllä, armollisin prinsessa», sanoi ukko
Sapt, »mutta ei kuningas. Kuningas on linnassa. Tämä herra…»
»Katso minuun, Rudolf, katso minuun!» huudahti armaani ja otti kasvoni käsiensä väliin. »Miksi annat heidän kiduttaa minua? Sano minulle, mitä tämä kaikki merkitsee!»