Oven taakse tultuamme Fritz ei kuljettanut minua samaa tietä takaisin, vaan kääntyi vasempaan ja sanomatta sanaakaan vei minut yläkertaan hyvin kauniiseen käytävään.
»Minnekä nyt?» minä kysyin.
Fritz ei katsonut minuun vastatessaan:
»Prinsessa lähetti noutamaan teitä puheilleen. Tulkaa takaisin sillalle, kun se on ohi. Minä odottelen teitä siellä.»
»Mitä hän minusta tahtoo?» kysyin, ja sydämeni löi hurjasti.
Fritz pudisti päätään.
»Tietääkö hän kaiken?»
»Hän tietää — kaiken!»
Hän avasi erään oven, työnsi minut lempeästi sisään ja sulki oven perästäni. Seisoin muhkeasti sisustetussa huoneessa. Ensin luulin olevani yksin, sillä vaikka uuninrinnalla paloikin pari punaverhoista kynttilää, oli huoneessa hyvin hämärä. Mutta kohta erottivat silmäni naishahmon akkunapielessä. Minä arvasin, että se oli prinsessa, ja menin hänen luokseen, notkistin toisen polveni ja nostin hänen hervottoman kätensä huulilleni. Hän ei liikahtanut eikä puhunut. Nousin jälleen pystyyn, ja tirkistellessäni hämärän läpi kuumeisin silmin näin hänen kasvojensa kalpeuden ja hänen tukkansa kimmellyksen; ja ennenkuin kykenin hillitsemään itseni, sanoin kuiskaten:
»Flavia!»