Hän värähti ja kääntyi minua kohti. Sitten hän kumartui sukkelaan ja tarttui kiinni minuun.
»Sinä et saa seisoa… sinä et saa seisoa olethan haavoitettu. Istu tähän — tähän näin!»
Hän sai minut sohvaan ja laski kätensä otsalleni.
»Kuinka kuuma sinun pääsi onkaan!» hän sanoi ja lankesi polvilleen viereeni. Sitten hän taivutti päänsä kiinni minun päähäni, ja minä kuulin hänen hiljaa kuiskailevan: »Oma rakastettuni, kuinka kuuma sinun pääsi onkaan!»
Mistähän johtuukaan, että rakkaus avaa tylsimmänkin miehen silmät näkemään rakastettunsa sydämeen? Minä olin tullut nöyryyttämään itseni ja pyytämään anteeksi häpeämättömyyttäni; mutta sen sijaan sanoinkin:
»Minä rakastan sinua kaikesta sydämestäni.»
Sillä mikä se olikaan, joka pani hänet häpeämään ja teki hänet onnettomaksi? Ei suinkaan hänen rakkautensa minuun, vaan pelko siitä, että minä olisin vain julkeasti näytellyt rakastajan osaa, niinkuin olin näytellyt kuninkaankin osaa, ja ivallisesti hymyillen vastaanottanut hänen hellät suudelmansa.
»Kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani!» minä toistin, ja hän likistäytyi kiinni minuun. »Minä olen rakastanut sinua ensimmäisestä, silmänräpäyksestä asti, sittenkuin näin sinut tuomiokirkossa! Sinä olet ollut minulle ainoa nainen koko maailmassa — ei kukaan nainen astu koskaan sinun tilallesi! Mutta Jumala antakoon armossaan minulle anteeksi sen vääryyden, jonka olen sinulle tehnyt!»
»Nehän pakottivat sinun tekemään sen», sanoi hän nopeasti. Hän nosti päänsä olaltani, katsoi syvään silmiini ja lisäsi: »Sinähän se olit aina, eikä koskaan kuningas!» Ja hän nousi seisomaan ja suuteli minua.
»Minä tahdoin sanoa sen sinulle», lausuin. »Minä tahdoin sanoa sen sinulle tuona tanssiaisiltana Strelsaussa, kun Sapt tuli keskeyttämään minut. Mutta sitten en enää voinut — en voinut alistua siihen vaaraan, että olisin menettänyt sinut — ennenkuin minun oli pakko! Rakkaani, sinun tähtesi olin vähällä antaa kuninkaan kuolla.»