Kun palasin kotia tyhjin käsin, oli Rose niin täynnä riemua veljestäni saamastaan voitosta, että hän päästi minut jokseenkin ehjin nahoin käsistään ja tyytyi ainoastaan moittimaan minua sen johdosta, etten ollut ilmoittanut ystävilleni mitään olinpaikastani.
»Me olemme kuluttaneet hirveästi aikaa ja vaivaa vainutessamme sinun jälkiäsi», hän sanoi.
»Sen kyllä tiedän», vastasin. »Puolella meidän koko lähettiläskunnastamme on ollut kuumat päivät minun, mitättömän tutkimuksen takia. Sen sain kuulla George Featherleyltä. Mutta mikä teitä oikeastaan on niin peloittanut? Kykenenhän minä toki aina huolehtimaan itsestäni.»
»Siitä ei olekaan kysymys», huudahti hän kärsimättömästi; »mutta minä tahdoin ilmoittaa sinulle viestin Sir James Borrodailelta. Hän on jo saanut lähettilästoimensa tahi saa sen ainakin kuukauden päästä, ja hän on kirjoittanut meille toivovansa, että sinä lähdet hänen mukaansa.»
»Minne hän sitten lähtee?» kysyin epäluuloisesti.
»Hänestä tulee lordi Tophamin seuraaja Strelsauhun», sanoi kälyni. »Sen parempaa paikkaa et voisi toivoakaan, jollei Pariisia oteta lukuun.»
»Strelsauhun! Hm?» minä mutisin ja vilkaisin veljeeni.
»Ah, se ei merkitse niin yhtään mitään!» puuskahti Rose nyreän kärsimättömästi. »Tottahan sinä lähdet hänen kanssaan?»
»Ei — enpä luule, että minulla todellakaan on halua lähteä sinne.»
»Sinä vasta osaat olla oikein kiusallinen!»