»Ah, tuo on vain joutava tekosyy», sanoi hän moittivasti. »Sinä et vain tahtoisi lähteä etkä ryhtyä mihinkään toimeen. Sinustahan voisi siellä aikaa myöten tulla vaikka lähettiläs!»
»En luule, että minua haluttaa tulla lähettilääksi», sanoin.
»Mitään sen parempaa ei sinusta kuitenkaan koskaan tule», hän vastasi kerkeästi.
»Hyvin mahdollista», arvelin itsekseni; »mutta eihän se ole enempää kuin mitä minä olen tähänkin saakka ollut. Lähettilään arvo minua tuskin huikaisee. Olenhan ollut kuningaskin!»
Kaunis kälyni lähti harmistuneena tiehensä, ja Burlesdon sytytti savukkeen ja katseli yhä hyvin merkillisesti minuun.
»Hm, kuva tuossa lehdessä…» hän sanoi.
»Niin, mitä siitä? Sehän vain näyttää, että hänen majesteettinsa Ruritanian kuningas ja sinun nöyrä palvelijasi ovat keskenään toistensa näköiset kuin kaksi marjaa.»
Veljeni pudisti päätään.
»Niin kai», hän sanoi. »Mutta minä voin hyvin huomata jonkinlaisen erotuksen sinun ja tuon valokuvan välillä.»
»Etkö huomannut sitten mitään erotusta minun ja painokuvan välillä?»