Kuningas sytytti savukkeen. »Mitä te arvelette, Sapt?» hän kysyi.
»Hän ei saa lähteä sinne», sanoi vanha uros päättävästi.
»Kuulkaas, herra eversti, tarkoitatteko te, että minun pitäisi olla herra Rassendyllille kiitollinen, ettei hän…»
»Kas niin, ei tämä käy — käsittäkää asia oikealla tavalla», virkkoi eversti ja kaivoi ison piipun taskustaan.
»Teidän majesteettinne», minä sanoin, »minä lähden Ruritaniasta vielä tänä päivänä.»
»Ei, kautta autuuteni, ette lähdekään — puhuakseni suuni puhtaaksi, niinkuin Sapt tahtoo. Te illastatte minun kanssani tänään, ja tapahtukoon sitten, minkä täytyy tapahtua, perästäpäin. Eihän täällä joka päivä tapaa uutta sukulaista.»
»Me syömme tänään hyvin vaatimattoman päivällisen», huomautti Fritz von
Tarlenheim.
»Eipäs, totta vieköön, sellaista emme syö, koska meillä on uusi serkku vieraanamme», huudahti kuningas, ja kun Fritz nytkäytti hartioitaan, lisäsi hän rauhoittavasti: »Pidän kyllä mielessäni, että meidän on lähdettävä täältä aikaisin, Fritz.»
»Niin teen minäkin — varahin aamulla», sanoi vanha Sapt ja tuprutteli savuja piipustaan.
»Ah, te viisas vanha Sapt!» nauroi kuningas. »Mitä minun pitikään teiltä kysyä, herra Rassendyll — mikä teidän ristimänimenne on?»