Kuningas maata rötkötti lattialla. Hänen kasvonsa olivat yhtä punaiset kuin hänen tukkansa, ja hän hengitti hyvin raskaasti. Sydämetön vanha sammakko Sapt potkaisi häntä tylysti. Hän ei siitä liikahtanutkaan ja hengitti yhä raskaasti kuten ennenkin. Minä näin, että hänenkin kasvonsa ja tukkansa olivat yhtä märät kuin minun.
»Olemme temmeltäneet puoli tuntia saadaksemme hänet hereille», sanoi
Fritz.
»Hän joikin kolme kertaa enemmän kuin kukaan meistä», murahti Sapt.
Minä polvistuin ja tunnustelin hänen valtimoaan. Se sykki peloittavan hitaasti. Me kolme silmäsimme pitkään toisiimme. »Olikohan viimeisessä pullossa opiumia?» kysyin kuiskaten.
»En tiedä», vastasi Sapt.
»Meidän täytyy saada tänne lääkäri.»
»Sellaista ei ole kymmenen mailin matkalla; mutta vaikka saisimme tänne tuhatkin lääkäriä, niin emme saa häntä Strelsauhun tänä päivänä. Alina tunnen hänet; häntä ei saa pieksämälläkään hereille vielä kuuteen, seitsemään tuntiin.»
»Mutta entä kruunaus!» huudahdin kauhistuneena.
Fritz kohautti olkapäitään; siten huomasin hänen tekevän melkein joka tilaisuudessa.
»Meidän täytyy lähettää sana, että hän on sairastunut», hän ehdotti.