»Pyh! Me emme jää odottelemaan kaartia. Me ratsastamme suoraan Hofbaun asemalle ja nousemme siellä junaan. Kun kaarti tulee tänne, on lintu jo lentänyt pesästä.»
»Entä kuningas?»
»Kuningas kannetaan viinikellariin. Minä lähden nyt raastamaan hänet sinne.»
»Mutta entä jos hänet keksitään sieltä?»
»Sitä ne eivät keksi. Kuinka ne sen voisivatkaan? Josef pitää kyllä huolen, ettei kukaan saa pistää nokkaansa kellariin.»
»Mutta…»
Sapt polki jalkaansa lattiaan.
»Tämä ei ole mitään lasten leikkiä!» hän ärjäsi. »Minä olen totta vie ennenkin haistellut vaaroja. Ja vaikkapa hänet löydetäänkin, niin hänelle ei käy sen hullummin kuin jos hän tänään jäisi kruunaamatta Strelsaussa!»
Näin sanoen hän potkaisi oven auki, kumartui alas ja nosti hervottoman kuninkaan syliinsä niin voimakkaasti, etten tahtonut uskoa silmiäni. Kun hän oli saanut kuninkaan pystyyn, ilmestyi metsänvartijan äiti ovelle. Hän seisoi siinä silmänräpäyksen, kääntyi sitten ympäri, osoittamatta hämmästyksen merkkiäkään, ja poistui käytävää pitkin.
»Kuulikohan hän mitään?» hätäili Fritz.