»Minä kyllä tukin hänen suunsa», sanoi Sapt tuimasti ja raahasi kuninkaan pois sylissään. Minä istahdin nojatuoliin aivan ymmälläni, ja Josef leikkeli ja ajeli huuli- ja leukapartaani, kunnes ne eivät olleet sen pitemmät kuin kuninkaallakaan. Kun Fritz näki minut uudessa hahmossani, kumarsi hän syvään ja huudahti: »Totta totisesti — se käy päinsä!»
Kello oli jo kuusi, joten meillä ei ollut hetkeäkään menetettävänä. Sapt vei minut joutuin kuninkaan huoneeseen, missä ylleni puettiin kaartineverstin univormu; Vetäessäni kuninkaan pitkävartisia saappaita jalkaani kysyin Saptilta, mitä hän oli eukolle tehnyt.
»Se pahus vannoi, ettei ollut nähnyt eikä kuullut mitään; mutta varmuuden vuoksi sidoin hänen säärensä yhteen, tukkesin nenäliinoja hänen suuhunsa ja köytin kädetkin. Sitten lukitsin hänet hiilikellariin, joka on kuninkaan komeron vieressä. Josef pitää silmällä kumpaakin.»
Minä räjähdin nauramaan, ja vanha Saptkin hymähti tuimasti.
»Kun Josef kertoo niille, että kuningas on jo lähtenyt», hän sanoi, »niin arvaanpa niiden uskovan, sillä Josef on haistellut ruutia ennenkin. Ja siitä voitte panna vaikka päänne pantiksi, ettei musta Mikko odota näkevänsä kuningasta tänään Strelsaussa.»
Minä panin kuninkaan kypärin päähäni. Sapt ojensi minulle kuninkaan miekan ja tarkasteli minua pitkään ja joka puolelta. »Jumalan kiitos, että hän oli ajanut partansa!» hän huudahti.
»Minkä vuoksi hän sen teki?»
»Siksi, että prinsessa Flavia sanoi parran raapivan hänen poskeaan, kun kuningas oli kyllin armollinen antaakseen hänelle serkunsuudelman. No niin — nyt matkaan!»
»Onko täällä kaikki niinkuin pitää olla?» kysyin.
»Ei mikään ole, niinkuin pitäisi olla», sanoi Sapt, »mutta emmehän voi tehdä enempää kuin kykenemme.»