Hän katsoi minua silmiin.
»Minä olen niin iloinen ja ylpeä sinusta, Rudolf», sanoi hän sitten. »Mitä minä äsken tahdoinkaan sanoa — tahi oikeastaanhan olenkin sen jo sinulle sanonut sinun kasvosikin ovat muuttuneet.»
Minä en voinut oikein sietää kuulla puhuttavan siitä asiasta, jonka vuoksi vastasin:
»Olen kuullut, että veljeni on palannut tänne. Hän on kai ollut jollain huvimatkalla?»
»Niin, hän on palannut», sanoi kaunoinen serkkuni ja rypisti hiukan otsaansa.
»Näyttää siltä, ettei hän malta olla kauankaan poissa Strelsausta», huomautin hymyillen. »No niin — ilahduttaahan toki meitä kaikkia nähdä hänet luonamme. Mitä lähempänä hän on meitä, sitä parempi.»
Prinsessa katsahti minuun, ja hänen silmissään oli tyytyväinen välkähdys.
»Mitä nyt, serkku? Tarkoitatko sinä, että…»
»Voin pitää paremmin silmällä, mitä häh puuhailee — niinkö? No niin, ehkäpä vähän sitäkin», sanoin. »Entä mistä syystä sinä olet niin iloinen?»
»Enhän ole sanonut olevani iloinen», hän vastasi välttelevästi.