»Sepä oli hauskaa kuulla!» sanoin.
»Joutavaa!» murahti vanha äkäpussi Sapt. »Niinkuin ette olisi ennenkin makostellut kauniita tyttöjä! Muuta hän ei pyydäkään.»
Fritz, joka oli itse rakastunut, käsitti paremmin pulani kuin tuo kuivettunut vanhapoika. Hän laski kätensä ymmärtävästi minun olalleni, mutta ei virkkanut mitään.
»Minusta tuntuu», jatkoi kylmäverinen vanha peijakas Sapt, »että teette paraiten kun kositte häntä tänäiltana.»
»Hyvä Jumala — mitä te puhuttekaan!»
»Tahi joka tapauksessa ainakin laitatte asiat hyvin lähelle sitä. Minä lähetän siitä sanomalehtiin puolivirallisen tiedonannon.»
»Ettepäs, hitto soi, lähetäkään», minä ärähdin; »ja minä kieltäydyn mitä jyrkimmästi pitämästä prinsessaa millään tapaa meidän narrinamme.»
Sapt tiirotti minuun pienillä, terävillä kissansilmillään. Luihu hymy vilahti hänen kasvoillaan.
»Hyvä on», hän sanoi. »Me emme saa jännittää teidän joustanne liiaksi. Mutta voittehan kuitenkin vähän pehmitellä häntä, jos teillä on tilaisuutta. — Ja sitten meillä on Michael ajateltavana.»
»Piru periköön koko Michaelin!» minä äyskäisin. »Hänestä saamme puhua huomenna! Tulkaa, Fritz, lähdetään kävelemään linnanpuistoon.»