IV.
Ja Anna Sergejevna alkoi matkustella Gurovin luo Moskovaan. Pari kolme kertaa kuukaudessa hän matkusti S:n kaupungista ja sanoi miehelleen lähtevänsä kysymään neuvoa naistautien professorilta, mitä tämä sanoisi jostakin hänen sairaudestaan. Hänen miehensä milloin uskoi, milloin ei. Saavuttuaan Moskovaan Anna Sergejevna tavallisesti asettui "Slavjanskij Basariin" ja lähetti punalakkisen lähetin Gurovin luo. Tämä kävi häntä tapaamassa; eikä tiennyt siitä yksikään sielu koko Moskovassa.
Kerran talviaamuna Gurov oli tällaisella matkalla Anna Sergejevnan luo (lähetti oli edellisenä iltana käynyt Gurovin luona tapaamatta häntä kotoa). Hänen tyttärensä, jota hän tahtoi samalla saattaa kouluun, oli mukana. Satoi räntää suurina hiutaleina.
— Nyt on kolme astetta lämmintä, ja kuitenkin sataa lunta, puhui Gurov tyttärelleen. Mutta ilma on näin lämmintä vain maan pinnalla, jotavastoin ylemmissä ilmakerroksissa on lämpömäärä aivan toinen.
— Mutta miksi ei ukkonen käy talvella, isä?
Gurov selitti senkin. Hän jutteli ja ajatteli samalla, että nyt hän menee tapaamaan naista ja ettei yksikään ihminen sitä tiedä eikä luultavasti saa koskaan tietääkään. Hänen elämänsä oli kahdenlaista: toinen oli julkista, jonka näkivät ja tiesivät kaikki, joille se oli tarpeellista, täynnä ehdollista totuutta ja ehdollista petosta, aivan samankaltaista kuin hänen tuttaviensa ja ystäviensä elämä, mutta toinen oli salaista. Ja jostakin kummallisesta, ehkä satunnaisesta olosuhteiden yhteensattumisesta kaikki, mikä oli hänestä tärkeää, mielenkiintoista, välttämätöntä, minkä suhteen hän oli vilpitön eikä pettänyt itseään, mikä muodosti hänen elämänsä ytimen, tapahtui salassa toisilta, mutta kaikki, mikä oli valheellista ja kuorena peitti hänet ja totuuden, kuten esimerkiksi toimi pankissa, riidat kerhoissa, hänen "alhainen rotunsa", olo vaimonsa kanssa juhlatilaisuuksissa — se kaikki oli julkista. Ja hän tuomitsi muita itsensä mukaan eikä uskonut todeksi sitä, mitä näki, vaan otaksui, että kunkin ihmisen todellinen, mielenkiintoinen elämä kuluu salassa, aivan kuin yön peitossa. Jokainen henkilöllinen olemassaolo pysytteleikse salassa, ja ehkä osaksi juuri siitä syystä sivistynyt ihminen niin hermostuneesti huolehtii siitä, että henkilökohtainen salaisuus pidettäisiin arvossa.
Saatettuaan tyttärensä kouluun Gurov lähti "Slavjanskij Basariin". Hän riisui alhaalla turkit yltään, kiipesi portaita ja koputti hiljaa oveen. Anna Sergejevna, yllään harmaa Gurovin mielipuku, oli matkasta uupuneena odotellut häntä eilisillasta saakka; hän oli kalpea, katsoi tulijaan hymyilemättä ja heittäytyi Gurovin kaulaan, ennen kuin tämä oli kunnolleen ennättänyt sisään. He suutelivat pitkään, ikäänkuin eivät olisi useaan vuoteen tavanneet toisiaan.
— No mitä kuuluu? kysyi Gurov. Mitä uutta?
— Odotahan, kyllä kohta sanon… En voi.
Hän ei saanut itkultaan puhutuksi, vaan kääntyi poispäin ja painoi nenäliinan silmilleen.