(Telegin soittaa polkkaa; kaikki kuuntelevat ääneti;
työmies tulee).
TYÖMIES. Onko herra tohtori täällä? (Astroville). Teitä tultiin hakemaan, Mihail Ivanovitsh, olkaa niin hyvä.
ASTROV. Mistä?
TYÖMIES. Tehtaalta.
ASTROV (Äkäisesti). Kiitoksia paljon. Ei auta, täytyy lähteä… (Hakee silmin lakkiansa). Harmillista, hitto vieköön…
SONJA. Ikävää todellakin… Tulkaa sitten tehtaalta takaisin päivällisille…
ASTROV. En tule, ja muutenkin on myöhä. Missä minä… Mihin minä… (Työmiehelle). Kas niin, hyvä mies, käyppäs hakemassa minulle pieni ryyppy viinaa, yksin tein (Työmies menee). Missä minä… Mihinkä minä… (Löytää lakkinsa). Ostrov kertoo eräässä runossaan miehestä, jolla oli suuret viikset ja pienet hengenlahjat… Se olen minä. Jääkää hyvästi, hyvät herrat… (Helena Andrejevnalle). Jos milloin pistäydytte meillä päin, niin ottakaa Sofia Aleksandrovna mukaan, olen siitä sydämestäni iloinen. Minulla on pieni maatila, kaikkiaan kolmisenkymmentä desjatinaa, mutta mallikelpoinen puutarha ja taimitarha, jollaista saatte hakea tuhannen virstan päästä. Tilukseni rinnassa on kruunun metsäpalsta… Metsänvartija on vanha mies, sairastelee alinomaa, niin että minä oikeastaan hoidan kaikki hänen tehtävänsä.
HELENA ANDREJEVNA. Minulle on jo kerrottu, että te pidätte paljon metsistä. Tietysti niistä voi olla suurta hyötyä, mutta eikö se häiritse teidän oikeata kutsumustanne? Tehän olette lääkäri.
ASTROV. Jumala yksin tietää, mikä on oikea kutsumuksemme.
HELENA ANDREJEVNA. Ja onko metsänhoito hauskaa?