SEREBRJAKOV (Havahduttuaan). Kuka täällä? Sinäkö, Sonja?
HELENA ANDREJEVNA. Minähän tässä.
SEREBRJAKOV. Sinä, Leenaseni… Kipu käy sietämättömäksi!
HELENA ANDREJEVNA. Sinulta putosi peite lattialle (Käärii hänen jalkojaan). Minä panen ikkunan kiinni, Aleksander.
SEREBRJAKOV. Älä pane, täällä on niin tukehduttava… Nukahdin äsken ja näin semmoista unta, että vasen jalkani ei ollutkaan omani. Heräsin kovaan pakotukseen. Ei, se ei ole tavallista kolotusta, pikemmin reumatismia. Paljonko nyt on kello?
HELENA ANDREJEVNA. Kaksikymmentä minuuttia yli 12.
(Paussi).
SEREBRJAKOV. Hae minulle aamulla kirjastosta Batjushkovin runot.
Luulen, että ne on meillä.
HELENA ANDREJEVNA. Mitä?
SEREBRJAKOV. Hae aamulla Batjushkovin runot. Muistaakseni meillä oli ne. Mutta miksi minun on niin vaikea hengittää?