HELENA ANDREJEVNA. Oo, en ole niin alhainen ja kehno, kuin te luulette!
Vannon sen teille.
(Tahtoo mennä).
ASTROV (Sulkien häneltä tien). Tänään lähden, enkä enää koskaan palaa, mutta… (Ottaa häntä kädestä, katsoo ympärilleen) missä tapaamme toisemme? Sanokaa pian: missä? Tänne voi tulla joku, sanokaa heti… (Intohimoisesti). Miten ihmeellinen, huumaava… Yksi suutelo… Tahdon suudella vain tuoksuvia hiuksianne…
HELENA ANDREJEVNA. Vakuutan teille…
ASTROV (Estäen häntä puhumasta). Miksi vannoa? Ei tarvitse vannoa. Ei tarvita turhia sanoja… Oo, kuinka kaunis! Millaiset kädet!
(Suutelee käsiä).
HELENA ANDREJEVNA. Jo riittää, vihdoinkin… menkää matkaanne…
(Tempaa pois kätensä). Olette pois suunniltanne.
ASTROV. Sanokaahan, sanokaa, missä tapaamme huomenna? (Ottaa häntä vyötäisistä). Näethän, se on välttämätöntä, meidän täytyy tavata toisemme.
(Suutelee häntä; sill'aikaa astuu sisään Voinitski ruusuvihko
kädessä ja seisahtuu oven poskeen).
HELENA ANDREJEVNA (Näkemättä Voinitskia). Armahtakaa… päästäkää minut…