VOINITSKI. Sepä se juuri. Tahdot myydä tilan, erinomaista, mainio ajatus… Mutta mihin käsket minun muuttamaan äitivanhukseni ja tuon Sonjan kanssa?
SEREBRJAKOV. Kaiken sen järjestämme aikanaan. Ei kaikkea yhdellä kertaa.
VOINITSKI. Odotappas. Nähtävästi ei minulla tähän saakka ole ollut pisaraakaan tervettä järkeä. Tähän päivään asti olen tyhmyydessäni luullut, että tämä tila on Sonjan omaisuutta. Isävainajani osti tämän tilan sisarelleni myötäjäisiksi. Tähän saakka olen ollut lapsellinen, en ole ymmärtänyt lakipykäliä turkkilaiseen tapaan, ja olen luullut että tila menisi sisareltani Sonjalle perinnöksi.
SEREBRJAKOV. Niin, tila on Sonjan. Ei kukaan sitä kiellä. Enkä minä ole aikonutkaan myydä sitä ilman Sonjan suostumusta, lisäksi aion tehdä sen juuri Sonjan hyväksi.
VOINITSKI. Tämä on käsittämätöntä, käsittämätöntä! Tahi sitten olen minä tullut hulluksi, tahi… tahi…
MARIA VASILJEVNA. Jean, älä puhu Aleksanderia vastaan. Usko pois, että hän ymmärtää paremmin kuin me, mikä on hyvä ja mikä paha.
VOINITSKI. Ei, antakaa minulle vettä. (Juo vettä). Puhukaa mitä tahansa, niinkuin teitä haluttaa.
SEREBRJAKOV. En ymmärrä, miksi sinä kiivastut. Enhän minä sano, että ehdotukseni on paras mitä voi olla. Jos kaikki katsovat sen kelvottomaksi, niin en minä pidä siitä järkähtämättömästi kiinni.
(Paussi).
TELEGIN (Levottomasti). Minä, teidän ylhäisyytenne, tunnen tiedettä kohtaan ei ainoastaan harrasta kunnioitusta, vaan sukulaisuustunteitakin. Veljeni Gregori Iljitshin vaimon veli, Konstantin Trofimovitsh Lakedemonov, jos kenties suvaitsette tuntea, oli maisteri…