(Sonja tulee).
VOINITSKI. Jätä minut.
ASTROV (Sonjalle). Sofia Aleksandrovna, enonne on ottanut apteekistani morfiinipullon eikä anna sitä takaisin. Sanokaa hänelle, että se on… tyhmää, mieletöntä. Niin, eikä minulla ole aikaa. Täytyy lähteä.
SONJA. Eno Vanja, oletko ottanut morfiinia?
(Paussi).
ASTROV. Hän on ottanut. Olen siitä vakuutettu.
SONJA. Anna pois. Miksi peloittelet meitä? (Hellästi). Anna pois, eno Vanja! Minä olen kenties yhtä onneton kuin sinä, kuitenkaan en heittäydy epätoivoon. Minä kestän ja kestän edelleenkin, kunnes päiväni itsestään päättyvät… Kestä sinäkin. (Paussi). Anna pois! (Suutelee hänen käsiänsä). Rakas kunnon eno kulta, anna takaisin! (Itkee). Sinä olet hyvä, säälit meitä ja annat takaisin. Koeta kestää, eno! Koetathan!
VOINITSKI (Ottaa pöytälaatikosta pienen pullon ja ojentaa sen Astroville). He tuoss' on! (Sonjalle). Mutta täytyy pian päästä työhön, pian tehdä jotakin, muuten en voi… en voi…
SONJA. Niin, niin, työhön. Kun vain olemme saattaneet omaisemme matkalle, niin istumme heti työhön… (Hermostuneesti selailee papereita pöydältä). Meillä on kaikki laiminlyöty.
ASTROV (Panee pullon apteekkilaukkuunsa ja vetää nahkahihnat kiinni).
Nyt matkaan.