"Ei sovi mitenkään mennä alasti ruhtinas Bibulowin luo — tuumaili hän — sillä siellähän on naisia! Ja päälle päätteeksi varastivat nuo konnat jousenpihkapalasen, joka oli housujen taskussa!"
Hän harkitsi kauan ja niin kuumasti, että ohimoissa vihdoin alkoi polttaa. "Ahaa! — juolahtipa hänen mieleensä uusi tuuma. — Onhan aivan lähellä rantaa viidakossa pieni silta tien yli. Siksi kun tulee pimeä voin minä istua tuon sillan alla, ja sitte hiivin sieltä ensimäiseen mökkiin…"
Tuumasta toimeen. Smitshkow pani silkkipytyn päähänsä, heitti bassoviulun selkäänsä ja tallusteli viidakkoon. Hän muistutti alastomana ja suuri soittokone selässään jonkunlaista muinaista, tarumaista puolijumalaa.
Nyt, hyvä lukija, kun sankarimme istuu surun valtaamana sillan alla, jätämme hänet hetkeksi ja käännymme onkivan neidon luo. Kuinka oli hänen käynyt? Kun kaunotar heräsi eikä nähnyt ongenkuppoa veden päällä, alkoi hän kiireimmiten vetää siimaa ylös. Siima pingottui, vaan koukkua, eipä edes kuppoakaan näkynyt nousevan vedestä. Nähtävästi oli Smitshkowin kukkavihko vettynyt, painunut ja takertunut pohjaan.
"Joko on siellä suuri kala, — ajatteli neitonen — tai on koukku käynyt pohjaan kiinni."
Nykäistyään vielä muutaman kerran päätti hän, että koukku on takertunut.
"Mikä vahinko! — ajatteli onkijamme. — Ja illalla kun kala syö niin hyvin! Mikäs auttaa?"
Ja ajattelematta sen enempää heitti tuo huimapäinen neito ohuen puvun yltään ja antoi ihanan vartalonsa aina marmorisia olkapäitä myöten vaipua aaltojen helmaan. Ei ollut niinkään helppoa irroittaa koukkua kukkavihkosta, johon siimakin oli jo ennättänyt takertua kiinni, mutta kärsimys kaikki voitti. Jonkun ajan kuluttua astui onnesta hymyilevä kaunotar vedestä ylös pitäen kädessään ongenkoukkua.
Mutta kova kohtalo vaani häntä. Ilkiöt, jotka olivat varastaneet Smitshkowin vaatteet, olivat siepanneet hänenkin pukunsa ja jättäneet vain matorasian jälelle.
"Mikä minun nyt auttaa? — valitteli hän itkien. — Tokkohan voin mennä tällaisena? Ei, ei mitenkään! Ennemmin kuolen! Odotan kunnes alkaa hämärtää; sitten pimeässä menen täti Agatan luo ja lähetän hänet kotiin toista pukua noutamaan… Piiloudun sillan alle iltaa odottamaan."