Tynnyri takertuu ovenpieliin eikä liikahda paikaltaan… Pojat käyvät tynnyriin käsiksi ja kiskovat sitä kaikin voimin, hoilottaen yhteen ääneen ja riidellen niin äänekkäästi, että kuuluu yli torin. Kovien ponnistusten jälkeen, kun ilma pitkästä läähötyksestä on tuntuvasti pilaantunut, näyttää tynnyri vihdoin elon merkkejä, mutta pääseekin vierähtämään takaisin takertuen uudelleen oveen. Hoilotus alkaa toistamiseen.
— Thyi! — sylkäisee poliisimestari. — Mennään Shibukinin luo!
Taitavatpa ne pirut iltaan asti siinä tynnyreineen läähöttää.
Tultiin Shibukinin puodin luo, mutta se oli jo suljettu.
— Äskenhän se oli vielä auki! — ihmettelevät he silmäillen toisiaan. — Kun me astuimme Osheinikovin puotiin, seisoi Shibukin tuossa kynnyksellä huuhtoen kuparista teekannua. Missä hän on? — kysyivät he kerjäläiseltä, joka seisoi suljetun puodin edustalla.
— Antakaa Herran tähden vähän… — kähisee kerjäläinen, — vähän köyhälle raajarikolle … olkaa armeliaita, hyvät herrat… Kyllä Jumala teitä siunaa…
Terveyslautakunta kieltäen huitoo käsillään, lukuunottamatta toista kaupungin valtuusmiestä. Tämä antaa kerjäläiselle kopeekan ja, ikäänkuin pelästyen jotakin, tekee hätäisesti ristinmerkin rientäen seuransa perään.
Noin parin tunnin kuluttua palaa lautakunta takaisin uupuneena, rasittuneena. Turhaan se ei ollut liikkeellä: yksi poliiseista kantaa juhlallisesti vakkaa, jossa on pilaantuneita omenia.
— Nyt, virkavaivojen jälkeen ei pieni kulaus tekisi pahaa, — huomauttaa poliisimestari vilkuen kylttiin, jossa seisoo "Viinikellari". — Se virkistäisi niin.
— Njaa! Eipä olisi hullummaksi. Poiketkaamme vaan, jos niin tahdotte.
Terveyden harrastajat laskeutuvat kellarikerrokseen ja istuvat pyöreän, huojuvan pöydän ympärille. Poliisimestari nyökäyttää päätään viinurille ja heti ilmaantuu pullo pöydälle.