— Vahinko, ettei ole mitään suuhun pantavaa, — valittaa kauppaseuran edustaja juoden lasinsa pohjaan ja vääntäen kasvojaan. — Emmekös tilaa kurkkua tai jotakin muuta?… Mutta entäs…
Edustaja kääntyy poliisiin, joka pitää vakkaa, valitsee parhaimman omenan ja alkaa pureskella sitä.
- Kas!… taitaa siellä olla hyviäkin joukossa! — sanoo poliisimestari ikäänkuin ihmetellen. — Näytäppäs tänne, minäkin valitsen! Pane vakka tuohon! Me valitsemme parhaat ja puhdistamme ne; loput saat sinä heittää pois. Kaatakaa laseihin! Kas niin! Näin pitäisi meidän useammin kokoontua pohtimaan asioita. Muulloin elämme kuin erämaassa, ei sivistystä, ei minkäänlaista harrastusta, ei seuroja — kuin Austraaliassa, suoraan sanoen! Kaatakaa lisää, hyvät herrat! Tohtori, tässä on hyvä omena! Minä itse sen teille puhdistin!
* * * * *
— Teidän ylhäisyytenne, minne käskette panna vakan? — kysyy poliisi poliisimestarilta, joka seurueineen nousee viinikellarin portaita ylös.
— Va… vakan? Minkä vakan? Mu… muistan! Hävitä se omenineen päivineen … ei … eipä tiedä vaikka niissä olisi — ru… ruttoa!
— Omenat te suvaitsitte syödä.
— Sy… syödä?!… Vai niin!… Kuules! Mene kotiin ja sano
rouvalle, ettei hän vaan suuttuisi… Mi… minä vaan tunniksi…
Valtuuston kanssa maata … ymmärräks? Hö… höyhensaareen. Sprechen
Sie deutsch, Ivan Andreitsch?
Ja kohotettuaan katseensa taivasta kohti nyökäyttää poliisimestari katkerasti päätään, levittää kätensä ja huudahtaa:
— Tällaista se elämä on!