— Niin… Meiltä särkyi, tuota, linjaari, — alkoi Tshubikow saliin astuttuaan ja nojatuoliin laskeutuen.
— Käykää asiaan… tyrmistyttäkää hänet yhdellä iskulla… — suhahti hänelle Djukowski. — Tyrmistyttäkää…
— Linjaari… Niin… tuota… Otettiin ja tultiin.
— Tyrmistyttäkää, ettekö kuule! Hän arvaa, jos rupeatte kiemurtelemaan.
— Tee sitte, kuten itse tiedät, vaan säästä minua! — mutisi
Tshubikow nousten nojatuolista ja mennen ikkunan luo. — Minä en voi.
Sinä olet sopan keittänyt ja saat sen särpiäkin!
— Niin, linjaari… — alkoi Djukowski astuen rouvan luo ja pitkää nenäänsä nyrpistellen. — Me emme ole tulleet tänne sitä varten, että… e-e-e-e… iltaselle emmekä Jewgraf Kusmitshia tervehtimään. Olemme tulleet kysymään teiltä, arvoisa rouva, missä on Mark Iwanowitsh, jonka te olette murhanneet?
— Mi-mitä? Mikä Mark Iwanowitsh? — sopersi rouva ja hänen leveille kasvoilleen lehahti yht'äkkiä, silmänräpäyksessä, helakka puna. — Minä en käsitä rahtuakaan.
— Kysyn teiltä lain nimessä, missä on Kljausow? Me tiedämme kaikki!
— Keneltä olette saaneet tietää? — kysyi rouva hiljaa voimatta sietää Djukowskin katsetta.
— Suvaitsetteko sanoa, missä hän on!?