Saunan eteen tultuaan huomasi Tshubikow ja Djukowski sen ovessa tavattoman suuren lukon venkaleen.
— Ottakaa kynttelintynkä ja tikkuja, — kuiskasi tuomari apulaiselleen.
Rouva aukasi lukon ja laski vieraat saunaan. Djukowski raapasi tulta, josta kotapuoli valostui. Keskellä lattiaa oli pöytä. Pöydällä oli pienen, pullean teekeittiön vieressä soppamalja, siinä hyytynyttä kaalia ja lautanen, jolla oli kastikkeen tähteitä.
— Etemmä!
Tultiin seuraavaan huoneeseen, saunapuolelle. Siellä oli myöskin pöytä. Pöydällä suuri lautasellinen kinkkua, viinapullo, lautasia, veitsiä ja kahvelia.
— Missä hän on? Missä murhattu on? — kysyi Djukowski.
— Hän on lauteilla, — sopersi rouva entisestään kalveten ja yhä vavisten.
Djukowski otti käteensä kynttelintyngän ja kapusi lauteille. Täällä hän näki pitkän ihmisruumiin, joka virui liikkumattomana suurella untuvapatjalla. Ruumiista kuului kevyttä kuorsausta…
— Meitä petkutetaan, saakeli soikoon! — sävähti Djukowski. — Se ei ole hän! Täällä viruu joku elävä rötkäle. Hoi, mikä lempo te olette?
Ruumis veti vinkuen henkeä sisäänsä ja alkoi liikkua. Djukowski nykäsi ruumista kyynäspäähän. Ruumis nosti kätensä pystyyn, oikasihe itseään ja kohotti päätään.