— Mutta sittenkään en jaksa käsittää, — sanoi tuomari koneellisesti kallistaen lasiaan. — Miksi olet täällä?
— Miksi en sitte saisi olla, jos täällä on hyvä olla?
Kljausow ryyppäsi ja haukkasi kinkkua päälle.
— Asun pristavin rouvalla, kuten näet. Korven rotkossa, kuin mikäkin haltija. Juo! Sääliksi, veikkonen, kävi rouvaa ja sen vuoksi pesiydyin tähän majaan kuin erakko… Tulevalla viikolla aijon lähteä, jo kyllästyttää.
— Käy yli ymmärryksen! — sanoi Djukowski.
— Mikä käy yli ymmärryksen?
— Totisesti yli ymmärryksen! Sanokaa Jumalan nimessä, miten teidän saappaanne joutui puutarhaan?
— Mikä saapas?
— Me löysimme yhden saappaan makuuhuoneesta, vaan toisen puutarhasta.
— Se ei ole teidän asianne. Ryypätkää lempo vieköön! Kun kerran herätitte, niin ryypätkää! Se on lysti juttu se saapasjuttu. En tahtonut lähteä Olgan luo. En sattunut olemaan sillä tuulella ja olin hienossa hutikassa… Vaan hän tuli ikkunan alle ja alkaa haukuskella… Arvaathan, kuten akat ainakin… Silloin minä humalapäissäni viskasin saappaalla, ettei olisi turissut. Hän kapusi sisään, sytytti lampun ja ala vanuttaa minua humalaista. Antoi aika löylyn, retuutti tänne ja pani telkien taa… Lempi, viina ja kinkku! No, mihinkäs teillä on kiire, Tshubikow?