Hukkunut riisutaan ja hieronta alkaa Etiennen johdolla.
— Etienne! — voihkii rouva. — Kuulkaa, tulkaa tänne! Tiedättekö, miten keinotekoinen hengitys saadaan aikaan? Pitää käännellä kupeelta toiselle ja painaa rintaa ja vatsaa. Eikö niillä olisi siellä konjakkia saapuvilla, jos ei, niin kelpaa viinakin.
— Pyöritelkää kupeelta toiselle! — komentaa Etienne. — Painelkaa vatsaa, mutta keveästi! Noutakaa viinaa!
Kirjuri, joka tulisen touhunsa sammuttua tuntee itsensä noloksi, käy myöskin hieromaan.
— Tästä ei tule ei niin mitään, — huokailee hän. — Nahka ketetään mieheltä eikä mitään muuta. Toista olisi, kun saisi vielä heiluttaa.
— Etienne! — voihkaa rouva. — Tulkaa tänne! Antakaa hänen haistella höyhenen käryä ja kutkutelkaa… Käskekää kutkuttelemaan joutuin taivaan nimessä!
Kuluu kymmenisen minuttia. Rouva katselee väkijoukkoon ja näkee sen keskeltä kovaa liikettä. Sieltä kuuluu touhuavien miesten puhketta ja Etiennen ja kirjurin komennuksia. Haisee poltetun höyhenen käry ja väkiviina. Kuluu vielä kymmenisen minuuttia, mutta työ vain jatkuu. Viimein väkijoukko alkaa haihtua ja sieltä astuu esiin hiestä punottava Etienne, jonka jälestä astuu Anisim.
— Olisi pitänyt hieroa alun pitäen, sanoo Etienne. — Minkä sille nyt enää mahtaa!
— Ei kerrassaan mitään, Stepan Iwanitsh, — huoahtaa Anisim. —
Myöhään alettiin.
— Miten on? — kysyy rouva. — Elääkö?