Minä sävähdin punaiseksi ja aloin rykiä.
— Tai kenties se on saunan vika, — jatkoi hän miettivästi katsellen ikkunaan. — Luultavasti! Viime torstaina, tiedättekö, olin saunassa, kolme tuutia kylpeä hoivailin ja löylystä polttelevat hemoroidit kuin tuliset kekäleet… Lääkärit sanovat saunaa terveydelle vaaralliseksi… Se, rouvaseni, on turhaa puhetta… Min'oon pienestä pahasta siihen tottunut, sillä isäukkoni piti Kijewissä saunaa… Toisinaan sitä kylpi pitkit päivät…
Minun tuli sietämättömän häpeä. Nousin ylös ja aloin sammaltaen hyvästellä.
— Mihinkän nyt? — ihmetteli setä. Kohta tulee täti. Syödään toki ensin, on sitä sen verran suuhun pantavaa. Kylläpäs te kursailette! Olet tullut ylpeäksi, Sonja! Eikä vihkimäpukua ole tilattu Glashilta. Tyttöni, rouvaseni, pitää muotikauppaa ja te olette tilanneet keltä lienettekään… Halvemmalla olisi meiltä saanut…
En muista miten läksin sedän luota, miten jouduin vaunuihin. Tunsin itseni masennetuksi, poljetuksi ja joka hetki odotin vaimollani pilkkanaurua…
"Ja entä Plewkow!" — ajattelin minä melkein jäätyneenä kauhusta. "Eikä sattumaltakaan edes ainoatakaan kenraalia. On eräs tuttava eversti, mutta sekin on virasta eronnut ja pitää kapakkaa!"
— Kuulehan, Sonja, — sanoin vaimolleni itkevällä äänellä, — anna anteeksi, että kuletin sinut äsken tuohon sikolättiin… Ajattelin valmistaa sulle tilaisuuden saada nauraa ja nähdä tyyppejä… Ei se ole minun syytä, että kaikki meni myttyyn…
Katsahdin arasti vaimooni ja näin paljoa enemmän kuin mitä olin luullut. Vaimoni silmät olivat vesissä, poskille oli noussut häpeän ja vihansekainen puna, kädet vapisivat. Veri syöksähti päähäni ja minä oikein lekahdin.
"Jo tuli tuhoni!" — ajattelin ja tunsin miten jalkani ja käteni vähitellen jähmettyivät.
— Mutta en minä ole syyssä, Sonja! — huudahdin itku kurkussa. —
Kauhean typerää! Sikoja ne ovat, elukoita!